Julkaistu    |  Päivitetty 

Parikkalan kunnan talous tiukkenee

Parikkalan kunnanhallitus ohjeisti tiistaina hallintokuntia ensi vuoden talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman valmistelussa.
Verotuloissa ja valtionosuuksissa varaudutaan merkittävään laskuun. Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen esitti harkittavaksi kunnallisveron nostamista yhdellä prosentilla.
Kunnanhallitus ei lämmennyt ajatukselle ja maininta poistettiin ohjeista. Parikkalan tuloveroprosentti (19,5) on maakunnan alhaisin.
Kunnan taloussuunnittelussa pitäydytään nollalinjalla. Lähtökohtana ensi vuoden talousarvion valmistelussa on vuoden 2016 ja 2017 kustannustaso, jota ei ilman perusteltua syytä saa ylittää.
Kesäkuussa julkaistun verokehysennusteen mukaan Parikkalan verotulot ovat ensi vuonna 15,4 miljoonaa euroa, eli 200 000 euroa kuluvan vuoden talousarviota pienemmät.
Valtionosuuksia arvioidaan kertyvän lähes 1,3 miljoonaa euroa vähemmän kuin tänä vuonna.
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin maksuosuudet näyttävät kestävän nykyisellä tasolla.

Kommentoi