Julkaistu 
leena pajari-kosonen

Antiikkipäivillä juhlavuosi

Nyt 20:nnen kerran järjestettäville Antiikki ja Keräily Kesäpäiville Simpeleelle toivotaan lisää talkooväkeä.  Seitsemättä vuotta tapahtuman projektipäällikkönä ahkeroivalla Keijo Asikaisella on toinenkin toive:

– Tälle paikalle etsin seuraajaa, hän sanoo ja arvelee oman pestinsä tulevan tiensä päähän tämän kesän tapahtuman jälkeen.

Paikallisilta järjestöiltä toivotaan tapahtuman suhteen lisää aktiivisuutta:

– Esimerkiksi liikenteenohjaukseen, jossa Untamon Jahti on tehnyt viime vuosina ison työn. Yhtä ja samaa järjestöä ei kuitenkaan viitsisi rasittaa joka vuosi varsinkin kun heillä on tapahtumassa muitakin tehtäviä, Keijo Asikainen toteaa ja vinkkaa, että liikenteenohjaus voisi sopia hyvin SiU:n jääkiekko- tai etenkin jalkapallojaostolle. Antiikkipäivät järjestetään Simpeleen koululla, jossa yhdeksi pysäköintialueeksi on luvattu uusi tekonurmikenttä.

Alusta asti LC Simpeleen organisoiman tapahtuman talkoolaisiin on kuulunut Simpeleen Hahlo, ja esimerkiksi Simpeleen Vesa, reserviläiset ja Suomi-Venäjä-seura ovat ahkeroineet tapahtuman eteen.

Antiikkipäivien käytössä on Simpeleen koululta viime kesän tapaan vanha siipi, ruokasali, liikuntahalli ja ampumarata. Uuden puolen tiloissa järjestetään vain luennot ja arviointi. Kesäpihan esiintymislava on pääoven tuntumassa mutta kesäpiha ja kauppiaiden pysäköintialue vaihtavat nyt paikkaa niin, että kesäpiha siirtyy alapihalta yläpaikoitusalueelle. Kesäpihalle tulee myös ruokailu ja LC ladyjen kahvila.

Tapahtuman teemana on messujen 20-vuotinen historia.

– Historian havina kuuluu, ja näyttelyyn yritetään saada joka vuodelta "pieni kevennys", Keijo Asikainen lupaa.

Messuilla on vuosien varrella ollut teemoja joka lähtöön, Marja-Liisa Kirvesniemen mitaleista, Arabiasta, Iittalasta ja Nuutajärvestä kädentaitajiin, valokuviin ja sotien muistomitaleihin.

Alusta asti mukana olleen Keijon – miehen ensimmäinen pesti oli liikenteenohjauksessa – mieleen ovat erityisesti jääneet sota-ajan puhdetyöt, Tsaari ja Pietari  sekä Metsästys- ja kalastus -näyttely, jonka eteen paikalliset metsästysseurat tekivät ison työn.

Näillä näkymin myös Simo Häyhä tulee olemaan mukana tapahtumassa, kaikilla kun ei ehkä ole mahdollisuutta mennä tutustumaan tarkka-ampujaan Kollaa-museolle Miettilään.

Myyjiä messuille odotetaan entiseen tapaan, eli heitä on tulossa noin 90. Alusta asti, joka vuosi, mukana on ollut pari myyjää, joille projektipäällikkö on luvannut juhlavuoden kunniaksi ilmaiset myyntipaikat. Tarkoitus on muistaa myös muita tapahtuman tekijöitä vuosien varrelta.

– Yleisötavoite on ennallaan, eli 3 000 -  3 500 henkeä.

 Antiikki ja Keräily Kesäpäivä Simpeleen koululla 14. - 15.7.

Kommentoi

Hae sivuilta