Julkaistu    |  Päivitetty 
Auli Terävä

Harvinainen kuoriainen löytyi Parikkalasta

Oronmyllyn loma- ja kurssikeskuksen läheisyydestä on lyötynyt Suomessa vaarantuneeksi lajiksi luokiteltu kovakuoriainen. Ristipiilopää (cryptocephalus cruciger) -löytö oli sattuman kauppaa, sillä aikuinen kuoriainen elää vain muutaman viikon ja yleensä keskikesän aikaan.

Löydön teki Nordic Coleoptera Group eli yhteispohjoismainen kovakuoriaisryhmä, joka kokoontui kesäkuun alkupuolella Parikkalassa. Suomessa kokoonnuttiin nyt toista kertaa.

- Ristipiilopää oli hyvin yllättävä löytö, sillä se elää yleensä isojen soiden reunoilla vaivaiskoivuissa. Oron lähellä pienellä suolla sitä tavattiin vaiveroissa. Löysimme kaikkiaan 15 yksilöä, kertoo seuran varapuheenjohtaja Tom Clayhills.

Kuoriaistutkijat ovat havainneet jo aikoja sitten ilmanstonmuuutoksen vaikutuksen lajeissa. Uutta lajistoa tulee ja osa häviää. Parikkalalainen luontoharrastaja Pauli Kantonen on pannut merkille jo muutaman muoden aijan, että alueella on uusia päiväperhoslajeja.

Aineesta lisää torstain Parikkalan-Rautjärven Sanomissa.

Kommentoi

Hae sivuilta