Julkaistu 
Anssi Kemppinen

Päiväkodille etsitään uudet tilat Parikkalassa

Laulujoutseneen olisi keskitetty esiopetusta. Anssi Kemppinen Laulujoutseneen olisi keskitetty esiopetusta.

Päiväkoti Laulujoutsenelle pitää etsiä uudet tilat.
Parikkalan hyvinvointi- ja sivistyslautakunta päätti tiistaiaamun kokouksessa, että uusien terveiden tilojen etsiminen esiopetuksen ja päiväkodin toimintaan aloitetaan välittömästi. Lautakunta antaa tehtävän kunnan sisäilmatyöryhmälle sekä elinvoima- ja ympäristölautakunnalle.
Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta kumosi näin 12.4. tekemänsä päätöksen, jossa Kiipolassa oleva Laulujoutsenen toiminta olisi jatkunut ainakin Kirjolan koulun remontin ajan ja Laulujoutseneen olisi sijoitettu lisää eskarilaisia.
Lautakunnan jäsen Ritva Wilska-Neuvonen oli jättänyt 12.4. kokouksen päätöksestä jo eriävän mielipiteen. Myös Lilli Näreaho ja Merja Nurminen pyysivät päätöstä koskevassa oikaisuvaatimuksessa tarkentavia tietoja Laulujoutsenessa oireilevien määristä. Huhtikuun alun päätös herätti myös vilkkaan some-keskustelun tilojen sopivuudesta.
Tiistaiaamun kokouksessa lautakunta hyväksyi oikaisuvaatimuksen yksimielisesti yksityishenkilöiltä saamien uusien tietojen valossa.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Kommentoi

Hae sivuilta