Julkaistu 
Lege Pajari-Kosonen

Parikkalassa alkaa historialuentosarja

Mistä väki alunperin tuli Parikkalaan ja onko väestö jossain vaiheessa kokonaan vaihtunut? Millaista elämä oli Simpelejärven rannoilla kivikaudella?

Muun muassa näihin kysymyksiin saadaan valaistusta keskiviikkona 4. joulukuuta, jolloin Parikkalassa käynnistyy historialuentosarja. Kolmiosaiseksi suunnittelun sarjan ensimmäisessä osassa käsitellään aikaa esihistoriasta noin 1600-luvulle saakka.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Luennoitsijaksi saapuu dosentti, historiantutkija Jyrki Paaskoski, joka on juuri saanut päätökseen ison urakan eli Etelä-Karjalan maakuntahistorian, jonka päätoimittajana hän toimi. Teoksen kakkososa julkistetaan Imatralla ensi viikon perjantaina.

Parikkalan historialuentosarja syntyi Tarnalan kyläyhdistyksen puheenjohtajan yrittäjä Pekka Paakkisen ideasta. Järjestäjinä ovat kyläyhdistyksen lisäksi LC Saari ja LC Parikkala/Siikalahti. Luennot pidetään Kirjolan koulun auditoriossa  päivällä koulun yläkoululaisille ja lukiolaisille, ja illalla on maksuton yleisötilaisuus.

Kuvassa Paaskoski.

Kommentoi

Hae sivuilta