Julkaistu    |  Päivitetty 
Anssi Kemppinen

Sähköt poikki tuhansilta - junia korvataan linja-autoilla

Kuutostie oli kokonaan poikki lähes puoli päivää, kun paperilastissa ollut rekka kaatui Parikkalan keskustan kohdalla. Kaatunut perävaunu piti tyhjentää ennen nostoa. Anssi Kemppinen Kuutostie oli kokonaan poikki lähes puoli päivää, kun paperilastissa ollut rekka kaatui Parikkalan keskustan kohdalla. Kaatunut perävaunu piti tyhjentää ennen nostoa.

Sähköt on edelleen poikki tuhansilta kotitalouksilta Rautjärvellä ja Parikkalassa. Aamuyhdeksän aikaan sähköttömiä asiakkaita oli Parikkalan Valon häiriökartan mukaan 3120.

Sähköyhtiön mukaan keskiviikkona alueen yli pyyhkineen myrskyn jäljiltä sähköttömiä asiakkaita oli lähes 5000. Vikoja korjattiin yön yli täydellä henkilöstöllä ja aamuksi on tarkoitus ottaa käyttöön helikopteri vikojen etsintään.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Sähkökatkot alkoivat keskiviikkoiltapäivällä Rautjärveltä ja iltakuuden aikaan vikoja esiintyi myös Parikkalan alueella. Vikoja on joka puolella kuntia. Suurimpana syynä sähkökatkoihin on puihin tarttunut lumi, joka on taivuttanut puita sähkölinjoille.

Myös junaliikenne on vaikeuksissa Parikkalan ja Kesälahden välillä. Päivän pikajunavuoroja joudutaan korvaamaan linja-autoilla sähköratavikojen vuoksi, kun myrsky kaatoi useita puita radalle.

Myös kiskobussit Parikkalan ja Savonlinnan välillä korvataan linja-autovuoroilla. VR:n mukaan syynä on tietojärjestelmävika.

Kommentoi

Hae sivuilta